2017 – vuosi täynnä väriä

I’m back… Blogin kirjoitus on ollut tauolla harmittavan kauan. Käsityön ilotkin ovat jääneet viime aikoina vähemmälle. Perheemme kasvoi viime syksynä ja meitä on nyt ilostuttamassa suloisen esikoisemme lisäksi pieni hymypoika. Raskausaikana sain todeta että hormonaaliset muutokset ja pahoinvointi voivat viedä kiinnostuksen rakkaimpaankin harrastukseen. Alkuun lankojen näkeminenkin aiheutti vilunväristyksiä, mutta kun pääsin loppuraskauteen, alkoi kaikki vauvaan liittyvät käsityöt kiinnostaa. Ideoita ja suunnitelmia oli käsityöähkyyn asti. Niistä kuitenkin lisää tulevissa postauksissa…

Vuosi väriterapiaa! Kuka voisi vastustaa moista herrrkullista haastetta. En minä ainakaan, vaikka hieman jännittää jo nyt miten aikani tulee riittämään. Otan siis haasteen vastaan ajatuksella ”teen parhaani”.  

Haasteen sisältö kaikessa yksinkertaisuudessaan on valita etukäteen väri vuoden jokaiselle kuulle ja toteuttaa jokin käsityö kyseistä väriä käyttäen. Haasteesta löytyy tarkempaa tietoa Sirpukan Solmuissa -blogista.

Värivalintani ovat seuraavat:

  1. Petroolin sininen. Koska tammikuu on jo niin pitkällä, fuskaan ensimmäisen kuun värivalinnassa hieman ja valitsen petroolin sinisen. Aloitin noin viikko sitten ahertamaan tyttöselleni kyseisen värisiä villashortseja (kyllä, villashortseja). 
  2. Harmaa.
  3. Keltainen.
  4. Liila. 
  5. Roosa.
  6. Minttu.
  7. Vihreä.
  8. Oranssi.
  9. Tumman sininen.
  10. Musta.
  11. Punainen.
  12. Valkoinen.

Olipa yllättävän vaikea valita värejä! Yleensä tiedän ensin mitä teen ja vasta sen jälkeen tulee päätös väristä. Nyt kuitenkin tein toisin. Tavoistaan poikkeaminen tekee kuitenkin hyvää aina välillä. Sävyt tarkentuvat vasta työn aloituksen yhteydessä, jottei mene liian hankalaksi heti alussa.

Postailen tänne ”väriterapiassa” valmistuneet työt. Enemmän tunnelmia vuoden varrelta löytynee haasteelle pyhitetystä Vuosi väriterapiaa -osiosta.

Eikun hommiin…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s