Virkattuja helmiä

Tällainen syntyi heinäkuun vihreästä Vuosi väriterapiaa -haasteeseen. Tein sen meidän jo 10 kuukautta täyttävälle vesselille puruleluksi, vaikka voisihan tuo hyvin toimia vaikka pannunalusenakin. Puuhelmien virkkaaminen on rentouttavaa touhua. Katso lisää haastetöistä täältä.

Tulipalon savustama pupunen

Virkkasin tämän söpöliinin Vuosi väriterapiaa -haasteen huhtikuun työnä. Ei arvannut pupu (enkä minäkään) vielä tätä kuvaa varten poseeratessaan että joutuu pesulareissulle jo heti muutaman kuukauden päästä.

Naapurissa riehui tulipalo, joka puski palosavut meidän puolelle. Jouduimme lasten kanssa evakkoon ja kotimme riisuttiin kaikista tekstiileistä, jotka sitten lähetettiin pesulaan. Näihin kuului niin monen muun käsityöni lisäksi tämä pupu. Vähän jännitin missä kunnossa viltit ja muut tulevat takaisin, koska en ole kaikkia viimeistellyt pesemällä ja venyttelemällä muotoon.

Kun saatiin pesulalähetys olohuoneeseemme, tajusin vasta kuinka paljon tekstiilejä meillä onkaan. Noin 25 ison jätesäkin purkamisessa ja paikoilleenasettelemisessa riittää touhua. En tiedä minkälaisen käsittelyn tekstiilit olivat käyneet läpi, mutta ne olivat hyvässä kunnossa ja jopa entistä pehmeämpiä. Pupullakin oli edelleen punat poskilla!

Lue lisää haasteen töistä…

Vohvelista pyyhkeeksi

Roosasta Dropsin puuvillalangasta syntyi ihanan muhkea vohvelipyyhe väriterapiahaasteen toukokuun työnä. Kiva oli virkkailla ja samalla hypistellä valmiita ruutuja, mutta vielä en ole raaskinut ottaa käyttöön.

Seuraavaksi sitten maalis- ja huhtikuun rästipostauksia tekemään. Myös kesäkuun raikas minttu odottaa vuoroaan…

Helmikuun harmaat korvikset

Väriterapiahaasteen helmikuun harmaa on nyt käytetty. Siitä tuli korvakorupari. Varsinaista näpertämistä tuo korvisten tekeminen ja olisi ne varmasti voinut toteuttaa paljon paremminkin. Virkatut kukkaset syntyivät koukulle hetkessä, mutta käyttöönottoa joudun hetken jos toisenkin vielä odottamaan, sillä toinen koru ei löytänyt paikkaansa korvassani. Lue lisää…

Ompelukoneelle töitä

Sain isältäni syntymäpäivälahjaksi ompelukoneen kun täytin 30… siis jo jokunen vuosi sitten. Ihmettelin vielä silloin mihin ihmeessä sitä tarvitsisin. En ollut koskaan ommellut, saati osoittanut kiinnostusta moista harrastusta kohtaan. Peruskoulussakin valintani oli puutyöt. Isäni ei voi käsittää etten vielä tähän ikään mennessä ”osaa ” juoda kahvia, joten oliko ompelukone vinkki siitä että kolmekymppisen tulisi jo ”osata” ommella?

Iän karttuminen ei suoranaisesti tuonut minua käsitöiden pariin, mutta esikoisen syntymän jälkeen alkoi ensin virkkaus kiinnostaa. Hurahdin siihen täysin. Nyt kun perheeseemme syntyi toinen lapsi syksyllä, alkoi lasten vaatteiden ompelu kiinnostaa. Jonkin asteinen hurahdus tapahtui myös ompelua kohtaan, kun taannoin järjestetyssä Kankaiden yössä pääsin tutustumaan kankaiden ihmeelliseen maailmaan eri putiikkien tarjoamien alennusten siivittämänä. Ostin kankaan jos toisenkin ilman sen tarkempia suunnitelmia mitä niistä tekisin. Trikoota, resoreita, collegea ja eksyipä mukaan joku puuvillakangaskin.

Eipä kankaita kauan tarvinnut odotella saapuvaksi, mutta sillä välin ehdin varustautua muutamalla Ottobre-lehden numerolla. Ihan sattumalla törmäsin yhteen lehdistä kirjastossa ja siinä olevat vaatteet hurmasivat välittömästi. Tajusin että en ole ainoa joka on kiinnostunut kirjaston Ottobre-valikoimista, joten lehdet piti varata eri puolilta kaupunkia. Onneksi nekin tulivat nopeasti, joten nyt kaikki on valmista. Tutustuin jo pikaisesti muutamaan helppoon ompeluohjeeseen ja piti ihan googlettaa mitä eri ompeleet tarkoittavat ja löytyvätkö ne omasta koneestani. Löytyivät! Myös oikeanlaiset neulat on hankittu. Jee, nyt voin aloittaa ja kohta pikku muruseni kirmaavat tekemissäni vaatteissa! (Siltä ainakin tuntuu tällä hetkellä, saa nähdä mitkä on tunnelmat kun ensimmäiset saumat on ommeltu.)

Kiitos isä ompelukoneesta! Nyt alkaa ompelemaan opettelu ja kone pääsee pitkän odottelun jälkeen hommiin. Pitäydyn silti edelleen kahvin sijaan teessä 🙂

Väriterapiahousut

On tammikuun viimeinen päivä ja väriterapiahaasteen ensimmäinen työ on valmiina. (Samalla myös ensimmäinen neulomani vaate.) Petroolinväriset villasortsit. Ne valmistuvat jo jokin aika sitten mutta nyöri ei ole vielä onnistunut pujottautumaan  paikoilleen. Sortsit opettivat minulle monta uutta juttua neulomisesta ja välillä takaraivoon hiipi tunne ”ei tämä näin voi mennä” mutta onneksi jatkoin loppuun asti. Pidän lopputuloksesta. Saa nähdä kuinka paljon tyttöseni niistä tykkää ja kuinka usein housut pääsevät käyttöön. Lue lisää Vuosi väriterapiaa-osiosta…

2017 – vuosi täynnä väriä

I’m back… Blogin kirjoitus on ollut tauolla harmittavan kauan. Käsityön ilotkin ovat jääneet viime aikoina vähemmälle. Perheemme kasvoi viime syksynä ja meitä on nyt ilostuttamassa suloisen esikoisemme lisäksi pieni hymypoika. Raskausaikana sain todeta että hormonaaliset muutokset ja pahoinvointi voivat viedä kiinnostuksen rakkaimpaankin harrastukseen. Alkuun lankojen näkeminenkin aiheutti vilunväristyksiä, mutta kun pääsin loppuraskauteen, alkoi kaikki vauvaan liittyvät käsityöt kiinnostaa. Ideoita ja suunnitelmia oli käsityöähkyyn asti. Niistä kuitenkin lisää tulevissa postauksissa…

Vuosi väriterapiaa! Kuka voisi vastustaa moista herrrkullista haastetta. En minä ainakaan, vaikka hieman jännittää jo nyt miten aikani tulee riittämään. Otan siis haasteen vastaan ajatuksella ”teen parhaani”.  

Haasteen sisältö kaikessa yksinkertaisuudessaan on valita etukäteen väri vuoden jokaiselle kuulle ja toteuttaa jokin käsityö kyseistä väriä käyttäen. Haasteesta löytyy tarkempaa tietoa Sirpukan Solmuissa -blogista.

Värivalintani ovat seuraavat:

1. Petroolin sininen. Koska tammikuu on jo niin pitkällä, fuskaan ensimmäisen kuun värivalinnassa hieman ja valitsen petroolin sinisen. Aloitin noin viikko sitten ahertamaan tyttöselleni kyseisen värisiä villashortseja (kyllä, villashortseja). 
2. Harmaa.
3. Keltainen.
4. Liila. 
5. Roosa.
6. Minttu.
7. Vihreä.
8. Oranssi.
9. Tumman sininen.
10. Musta.
11. Punainen.
12. Valkoinen.

Olipa yllättävän vaikea valita värejä! Yleensä tiedän ensin mitä teen ja vasta sen jälkeen tulee päätös väristä. Nyt kuitenkin tein toisin. Tavoistaan poikkeaminen tekee kuitenkin hyvää aina välillä. Sävyt tarkentuvat vasta työn aloituksen yhteydessä, jottei mene liian hankalaksi heti alussa.

Postailen tänne ”väriterapiassa” valmistuneet työt. Enemmän tunnelmia vuoden varrelta löytynee haasteelle pyhitetystä Vuosi väriterapiaa -osiosta.

Eikun hommiin…

Kässämessusuunnistusta.

Perjantai-lauantai -välisenä yönä ei uni meinannut millään tulla. Mua jänskätti. Seuraavana aamuna odotti aikainen nousu ja lähtö kädentaitomessuille. Mitä kaikkea sieltä löytäisinkään?  Heräsin viiden huitteilla, nappasin kaksi banaania mukaani ja lähdin matkaan. Kaiken lisäksi päätin matkustaa bussilla, jotta saisin vähän seikkailun tuntua heti alkuun ja onhan autolla ajaminen tylsää yksin (ja juna aivan törkeen kallis). Matkustelin siis OnniBussilla Tampereelle, pitkästä aikaa yksin vieraaseen kaupunkiin. Seikkailu jatkui, kun piti kahdella nyssellä suunnistaa kohti Pirkkahallia. Onneksi Tamperelaiset ovat mukavia, joten pääsin perille suht kivuttomasti. Hallin edessä olevan parkkipaikan automäärästä päättelin jo, etten ole aivan yksin messuilemassa. En ollut.

Vaikka messuilla käynti ei ole minulle täysin uusi juttu, ensinäkymä hallin sisään oli jotain huikeaa. Käsityökojuja silmänkantamattomiin. Hengitin syvään ja lähdin tekemään löytöjä. Ensimmäisessä myyntipisteessä törmäsin kylttiin, jossa  kiellettiin tuotteiden valokuvaaminen. Selvä se, mutta onneksi useimmissa paikoissa valokuvaaminen oli sallittua. Tässä muutamia kuvamuistoja messuilta…

Voi niitä lankahyllyjä! Karkkivärejä, toinen toistaan pehmeämpiä! Lankoja löytyi moneen lähtöön. Ensimmäisenä vastaantullut kerä oli valloittava, mutta siitä olisi tuskin kovin montaa silmukkaa saanut. Kyseessä siis nukkekotikokoista käsityötä.

Lankavan farkunvärisen trikookuteen missasin, mutta Aade Longilta lähti mukaan käsinvärjätty punasävyinen lanka, josta ajattelin tehdä jotain jouluksi. Lentävän Lapasen lankaseinän herkkuvärejä ihastelin pitkän tovin.

Osuin Idealavalle juuri kun Molla Millsin haastattelu oli käynnissä. Virkkuri 2 löytyy jo omasta kirjahyllystäni. Ostin sille kaveriksi Virkkuri 1:n. Kolmosta en uskaltanut, sillä
sitä olen jo toivonut joulupukilta. Kirjailija oli mukavan oloinen ja asialleen omistautunut käsityöläinen. Kertoi suunnittelevansa seuraavaksi Virkkuria lapsille ja sen jälkeen etnoVirkkuria. Taitaa joulupukki saada minulta postia tulevinakin vuosina. Mollalla oli myös hauskoja tarinoita isän houkuttelemisesta Virkkurin paitamalliksi ja virkkuukoukun veistämisestä. Hyvinvointiohjeena hän kehotti jumppaamaan lihasjumit auki heti käsitöiden teon jälkeen.

Oli tauon paikka. Ruokapaikoista pilkisteli jononpäitä ja gluteenivammaisena tuskin löytäisin niistä sopivaa syötävää, joten päätin siirtyä katsomon puolelle banaanin seurassa. Hieman hymyilytti, kun huomasin saapuneeni ”miesparkkiin”. Jos messuhallissa 99% oli naisia, hattuhyllyllä lymyilevistä saman verran oli miehiä. Luultavasti sieltä oli hyvät näkymät koko halliin ja oman vaimon ostoksiin.

Jatkoin pujottelua kojusta toiseen… tällaisia tuli vastaan…

Farnia art & craftin hyllyllä istui pikku tyttönen, joka näytti olevan samanlaisissa tunnelmissa kuin minä sillä hetkellä – käsityöähky. Mihin olenkaan ryhtynyt. Kaikkea ihanaa, kaunista ja inspiroivaa, mutta aivan liikaa näin nopeasti sulateltavaksi. Sanoin kuitenkin sielunpeililleni heipat ja jatkoin jälleen matkaa herkullisempiin tunnelmiin. Hauskoin idea messuilla (, joka oli myös taitavasti toteutettu) oli mielestäni korvapuustikorut. Hiekkakakulla oli myös paaaljon muita hilpeitä, herkkuaiheisia koruja. Toinen herkku oli Onnenpussin suolasaippuapöytä. Kauniit värit näkyvät kuvissa kyllä hyvin, mutta se oli vain puoli totuutta. Tuoksu oli niin miellyttävä, että olen hieman pahoillani ettei sitä voi välittää kuvien avulla.

Myös tuleva juhlakausi näkyi messuilla kurkkivina tonttuina. Himmelit ja nimenomaan pillihimmelit ovat mitä ilmeisemmin yksi tämän hetken trendeistä. Niitä roikkui joka toisen kojun katosta. Talven tulosta muistuttivat myös lumiukot, joiden rakentamiseen tarvitaan lumen sijasta pitkää pinnaa ja paljon kudetta.

Adalmiinan aarteet oli puoti, josta olisin voinut ostaa kaiken. Se oli mielestäni mielenkiintoisesti toteutettu messukoju, josta löytyi aina jotain uutta. Kankaisella oli mielettömän paljon ihania kangaspaloja ja olihan tuo nalle niin suloinen, että pakko oli valita se tähän mukaan. Harmi vaan etten osaa oikeastaan ommella. Ompelukone löytyy, kankaita löytyy, lankoja löytyy, vaan vielä ei ole ollut oikea hetki ryhtyä käyttämään niitä. Oli kyllä taas lähellä ettei kangasvarastot saanut lisäystä siitä huolimatta. Niin kauniita kuoseja oli monia ja idea pikkuneidille oman ”malliston” ompelemisesta on houkuttava.

Vielä vilaus ostoksiini. Mukaan lähti siis se Virkkuri 1. En ole pikkulaukkuihminen,
mutta tuo musta laukku kutsui minua ja se on jollain tavoin niin rock, että tuhlasin siihen viimeiset käteiset. Saippua kuppeineen koristaa kohta kylppariä. Kovasti minulle lupailtiin ettei suolasaippuan pinta muutu käytössä limaiseksi, joten se varmasti säilyy kauniina kauan. Joulukorttitehtailua varten varastoin myös korttipohjia, leiman ja muutaman musteen.

Kun olin kerännyt nämä kassiini ja lähdössä kohti ulko-ovea, huomasin ihmisvirran johtavan myös toiseen halliin. Hetkinen, mitäs täällä on… toinen halli… eikä! Pelkkä ajatus messusuunnistuksen jatkumisesta alkoi särkeä jalkoja, mutta mieli ei antanut periksi. Olin varannut paluumatkan hetki aiemmin, mutta olihan minulla vielä kolme varttia aikaa. En ehkä ehtisikään syömään keskustassa, mutta toinen banaani odottaa vielä laukussa… se saisi kelvata. Toisen hallin siis juoksin läpi kelloa tarkkaillen. Löysin kuitenkin kiireestä huolimatta tuliaisiksi pikkuneidin nukelle haalarin ja tossut.

Ehdin bussille vielä ajoissa, vaikkakin hyvin nälkäisenä. Banaani taltutti nälän hetkeksi. Nälän taas iskiessä koukku ja lankakerä saivat ajatukset muualle ja kohta olinkin jo kotona, omassa sängyssä. Ei tarvinut unta odotella.

 

 

Töpöhäntäiset vetoketjukorennot

Meidän perheessä on nyt 3-vuotias. Viime viikonloppuna vietettiin pikkuneidin ensimmäisiä kaverisynttäreitä. Niitä odotettiin hartaasti. Lahjoistakin osattiin jo innostua, mutta kaikkein tärkeintä oli että kaverit oli kylässä samaan aikaan ja sai esitellä heille omia lelujaan.

Koska en ole keittiötaidoiltani leipurihiiva, päätin olla panostamatta tarjoiluihin. Kakunkin jätin tekemättä ja tyydyin kuorrutettuihin muffinsseihin. Toki viimeistelin ne sujauttamalla kuorrutteen päälle jokaiseen erilaisen eläinfiguurin silmäniloksi. Simppeliä, mutta tuntuivat maistuvan muksuille.

Sokeriähkyn sijaan halusin antaa synttärivieraille jonkun muiston mukaan kotiinvietäväksi. Tein sudenkorentoheijastimia.

Tekovaihe oli mukava ja nopeasti syntyi kuusi sudenkorentoa, kun vauhtiin pääsin. Namusen värisistä helmistä sai ihania yhdistelmiä. Kuin legoilla olisi leikkinyt… yhdisti mitä vain värejä ja aina näytti hyvältä. Lopputulos oli söpö lauma töpöhäntäisiä sudenkorentoja. Heijastuspinta tosin on niin pieni etteivät ne pimeässä pelasta, mutta kivalta se näytti roikkumassa pienen ihmisen haalarissa.

Maailman rakkain kapussi

Nyt se taas tapahtui. Tein jotain ensimmäistä kertaa. Korun. Siitä tuli ihana.

Olen jo pidemmän aikaa kateellisena ihaillut taitavien ihmisten tekemiä kapussikoruja ja haaveillut tekeväni itselleni sellaisen. Kuvakin on ollut jo kauan valittuna, mutta aikaa näpertelemiseen ei (mukamas) koskaan ole tarpeeksi. Nyt aikaa löytyi ja yllätyksekseni tajusin että kapussikorun tekeminen oli erittäin helppoa ja nopeaa.

Kävin hakemassa tarvikkeet työmatkalla Kiva putiikki -liikkeestä, jossa sain kaupanpäälle erittäin ystävällistä opastusta korun tekemiseen. Kapussin tekemisestä luin BeBetsyn blogipostauksesta http://bebetsy.com/printables-1/

Kuvaksi olin valinnut unohtumattomia muistoja herättävän otoksen rakkaasta tytöstäni. Tässä se on… minulle maailman rakkain kapussi.